Stressi on hyökännyt elämääni salakavalasti ja huomaamatta. Riittävän korkea stressitaso saa minut ikäänkuin ylikierroksille,   ja olen huolissani todella turhanpäiväisistä asioista. Eilen illalla en pystynyt keskittymään ohjelmaan, jota katsoin läppäriltäni, koska koneessani oli enää 20% akkua jäljellä. Puhelimeni akun virta oli myös vähissä. Monta kertaa päätin, että akut tyhjenevät, jos tyhjenevät ja haen laturit, jos näin käy. Yritin kertoa itselleni, että mitään pahaa ei tapahdu, vaikka niin kävisi. En kuitenkaan pystynyt rentoutumaan; ahdisti. Hain laturit. Jatkoin ohjelman katselua tyytyväisenä. Täysin turhanpäiväinen stressinaihe. 

Yleensä havahdun stressiin vasta, kun yöunet häiriintyvät. En saa unta, nukun levottomasti heräillen, näen painajaisia (näen unta, että kiljun, koska olen niin peloissani), ajatukset juoksevat suuntaan ja toiseen. Meitin tekemättömiä työasioita, mietin myös harrastuksiani (olen joukkueurheilija ja se ei ehkä ole minulle se paras ratkaisu, sillä koen olevani vastuussa kaikesta ja poden huonoa omaatuntoa, jos en osallistu yhtä paljon, kuin toiset). Mietin mitä haluan elämältä ja ahdistun usein myös siitä, jos en ehdikään kokea ja tehdä kaikkea. Haluan, että elämäni on merkityksellistä, enkä edes osaa sanoa miksi. 

Aasinsilta: olen unelmatyössäni nykyään, jo hieman yli puoli vuotta. Olen personal trainer ja työaikani ovat hyvin villit. Olen päättänyt, etten ohjaa asiakkaita ennen aamukymmentä, mutta tälläkin viikolla neljänä päivänä olin salilla ennen kymmentä, jopa ennen yhdeksää. Jos ohjaan ensimmäisen tuntini aamulla klo 8:00, saattaa päivän viimeinen ohjaus päättyä klo:20:00 ja kuitenkin pyrkimykseni olisi ohjata  VAIN noin 5 tuntia päivässä. Päivät venyvät. Olen henkeen ja vereen asiakaspalvelija ja haluan löytää sopivat ajat kaikille. Kaivan itselleni jatkuvasti kuoppaa. Teen työtä, jota rakastan, mutta intohimoni työtäni kohtaan on kääntynyt ajoittain mielekkyydestä jo velvollisuuden tunteeksi. Vielä en voi puhua työuupumuksesta, mutta jotain rajoja minun on vedettävä ja pian. En voi jatkaa näin, että uhraan oman elämäni työlleni. Mikään raha, tai ysikään asiakas ei ole sen arvoinen. Aion jatkossa nukkua paremmin.